Eli kävin sitte 12.3.2016 ottamassa elämäni ensimmäisen tatuoinnin. Tatuointi tehtiin kouvolan amarillossa tapahtuman Pirulliset bileet aikana. Muistin tänään että bile kiertue on Kouvolaan tulossa jonka mukana kulkee tatuoija. No sainkin sitten extempore idean että hei kerta olen niin pitkään tatuoinnista haaveillut niin käyn ottamassa sen sitten tuolla. No laitoin sitten tatuoijalle viestiä ja sovittiin aika. Astelin sitten kouvolan rilloon ja menin tatuoijan juttusille. Olin lähettänyt hänelle aikasemman juttelumme yhteydessä jo kuvan siitä millaisen tatuoinnin haluaisin.
No siitä sitten hän teki sen kuvan lopulliseen kokoon ja ei muuta kuin pöydälle tikattavaksi. Aluks se tuntui todella oudolle ja jännitti ihan kauheasti mutta ei se loppujen lopuksi niin paha ollut. Inhottavimmalle tuntui lähinnä rannetta sekä kyynärtaivetta olleet kohat mutta ei sekään sattunut. Väritettäessä käsi puutui hieman mutta se on ihan normaalia :) Kun tatuointi oli valmis meni max 2 min niin puutuminen hävis eikä se ole olut edes kipeä :)
Kiitokset kuuluu Silas Järviselle joka teki mun tatuoinnin! Kannatan oikeesti käymään hänellä ottamassa leima sillä netissäkin olevat kuvat hänen tekemistä tatuoinneista on ihan mielettömiä! 😍
lauantai 12. maaliskuuta 2016
My first tattoo 😍
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)