Tätä olikin sitten pitkään jo odotettu...täytin vihdoin heinäkuun 16 päivä 16v ja kauhukseni satuin olemaan juuri silloin 5-riparilla isosena (15.7-23.7) :) Heti ensimmäiset onnittelut sainkin sitten jo yhden aikaan yöllä ihanalta ja rakkaalta ystävältäni Ritalta<3 Aamulla onnitteluja tuli muutama ja muut vain ihmettelivät ja kysyivät että onko sinulla nimipäivät mutta kyllä heillekkin sitten loppujen lopuksi selvisi yhteisellä ruualla mistä oli kyse :) Erehdyin sitten lupaamaan jätkille että saavat heittää minut järveen mutta koska se sitten kiellettiin niin eräs ihana ihminen työnsi minut sinne xD Oli kyllä hauska ripari varsinkin kun eräänä iltana pari tyttöä oli järjestänyt pientä ohjelmaa mutta loppu hyvin kaikki hyvin :) Viime sunnuntaina olinkin sitten jo jäällä taas pelailemassa tuomari porukan kesken :) ja kyllä huomasi ettei ole ollut koko kesänä jäällä kuin kerran mutta tästä on hyvä lähteä parantamaan tulevaa tuomari kautta varten :)
tiistai 30. heinäkuuta 2013
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Firefighter camp 30.6-5.7.2013
Juu elikkä olin tossa 30.6-5.7.2013 Utissa VPK leirillä ja siellä suoritin RJKn eli ryhmänjohtaja kurssin kavereideni kanssa :) Suurin osa kurssillani olleista henkilöistä oli minulle jo entuudestaan tuttuja mutta aina sinne uusia tuttavuuksia mahtuu mukaan xD Saatiin toisena päivänä hommia ohjelma vastaavilta eli järjestimme leiri kasteen. Hauskinta siinä oli leiri kasteessa käyvien kastelu ja sotkeminen xD Sitten keskiviikkona olikin jo vierailu päivä josta on kuva ylimmäisenä :D Jokainen kurssi joutui esittelemään kaikkien edessä kurssinsa ns aiheen. Meidän kurssi esittäytyi niin, että Santeri komensi kurssin järjestykseen ja sitten toimimme palonarun kanssa määrätysti. Kun oli käsittely vaihe ohi niin keksimme santerin kanssa hyvän lisän esitykseen xD menimme kaikki yhteen riviin+minä ja santeri menimme kaikkien eteen ja tanssimme aluksi macarenan, sotten tanssimme hitaan biisin ja viimeisenä vedimme gentlemanin joka on kuvassakin :D Iltapäivästä oli leiri olympialaiset (kuvat joissa on oranssit paidat päällä kaikilla) jossa oli haastavia tehtäviä,jotka suoritimme kuitenkin leikiten ja ryhmämme nimeltä RJ pellet 2 voitti koko olympialaiaet :D Viimeisenä iltana oli leiri disco jota oltiin odotettu melkein koko leiri. Päätimme RJK porukan kesken vetää sammutus asun housut jalkaa ja tanssimme discossa gentlemanin ja varsinkin macarenan uudelleen xD koko leiri meni yllättävän nopeasti mutta hauskaa kyllä riitti...jään innolla odottamaan ensi vuoden suurleiriä Porissa,jonne tulee porukkaa ympäri Suomea :D